Minulle kävi samoin kuin monille muillekin 80-luvun
vaihteessa syntyneille. Van Bastenin volleyn, Gullitin tekniikan ja Rijkaardin
jämäkyyden nähtyäni minusta tuli Hollannin fani. Hyökkäävää ja taiturimaista
futista, bussin parkkeerauksesta ei tietoakaan. Olen kannattanut Hollantia
tähän päivään asti ja siksi ärsyttää, että Hollannilla ei ole ollut näin huonoa
joukkuetta sitten 60-luvun.
Hollanti on tunnettu maailmanluokan juniorityöstä ja
valmentamisen edelläkävijänä, mutta liigan todellinen taso on useimmille meille
hämärän peitossa. Toki Ajax ja PSV pelailevat ja tippuvat säännöllisesti
Mestareiden liigan lohkovaiheessa, mutta muutoin Eredivisien tasosta ei juuri kenelläkään
ole tietoa. Käsi pystyyn, kuka on kuullut aiemmin Stefan De Vriejistä? Jos
olet, hanki elämä.
Van Gaalin nipussa kaikki puolustajat hidasta ja kankeaa
Vlaaria lukuun ottamatta pelaavat maansa sarjassa. MM-kisat ovat oranssipaidoille
loistava näytön paikka saada nimi scouttien listoille, mutta siinä ne Hollannin
hyvät uutiset ovatkin. Toivottavasti olen väärässä.
Haluaisin, mutta en pysty uskomaan, että Feyenoordin
takalinjoilla pärjää Iniestaa, Silvaa, Costaa ja kumppaneita vastaan. Ok, nyt
joku tuumii, että ovathan van Persie ja Robben maailmanluokan pelaajia. Niin ovatkin, mutta niin he ovat käsittääkseni
myös ylimielisiä m**kkuja ja joukkuehengen tuhoajia. Saako lupaava
Daryl Janmaat Robbenilta vinkkejä pelaajien ohittamiseen oikealla laidalla? No
ei!
Niin, tästä pelistä monet odottavat yhtä ensimmäisen
kierroksen helmistä. Kuitenkin nyt, kun ryhdyin juttua kirjoittamaan, alkoi Hollannin
fanina oikein ärsyttämään niin paljon, että en kirjoita Hollannista näissä
kisoissa enempää. Espanja voittaa 2-0.
FCC / S
2 kommenttia:
Se sun ihan nevahööd teki maalin :)
Olihan se ihan käsittämätön se Van Persien tasotus. Ei noista ikinä tiedä miten noi pelit menee..
Lähetä kommentti